Koniminin kötöstyksiä

Hienoja pantoja. Näytät jaksavan näpertää monipuolisemmin ja rohkeammin kuin minä, joka mieluummin jätän kokeilematta jos epäonnistumisriski on suuri... En edes osaa päättää mikä noista on paras, mutta tykkään kurkkareista niiden tuttuuden vuoksi.

Lienee ihan hyväkin idea lähteä metsästämään kirppareilta muutakin tuhottavaa kuin hevosia (joita en koskaan löydäkään)! Että kai se miunki kannattaa kaikki katella jos ja kun seuraavaksi pääsen kaupoille.

Miusta nuo on kyllä erinomaisia testikappaleiksi. Voin vaan kuvitella mikä määrä ideoita päässäsi on liikkunut noita suunnitellessasi ja tehdessäsi.

Hmm.. hiljan tuli tällaiset kasattua:

Kiitos kaunis! Remmien reiät teen nolla pile vitosen täytteettömällä Biltema-lyijytäytekynällä (kuvassa sininen). Se toimii kuin lääkärin stanssi tai suutarin nahkapaska eli vie remmin läpi lyötynä pikku pyörylän nahkaa mennessään; tämä ja syntyvän reiän vahaaminen (kuvassa japsipurkki oikeassa yläkulmassa) varmistavat sen, että reikä pysyy aukinaisena eikä soljen kielen vieminen sen läpi tule koskaan vaatimaan voimaa (jonka käyttö hiljalleen söisi remmiä).



Muuta kuvassa ovat osastorasiat eri kaliiperin ketjuille, sulkijahelmille, renkaille ynnä muulle pikkuroinalle; pikkutuubi eBayn suosittua, halpaa ja melko varmasti tappavan myrkyllistä E6000-nahkaliimaa vedonalaisiksi joutuville liitoksille (eli lähes kaikille); puteli vanhaa kunnon Erikeeperiä, jolla on hyvä siistiä hapsuista ja kovettaa käsiteltäviksi kangasnauhojen päät yms.; sekä pikkupurkki jo mainitsemaani nahkavahaa, joka on siis tuskallisen kallis Japani-versio Yhdysvalloissa suositusta ja siellä ilmeisen paremmin saatavasta gum tragacanth -hartsista.

Tällä hartsilla hankaamalla saadaan ensin veitsellä, sitten santapaperilla "lihapuoleltaan" jo ohennetusta nahkapalasta vieläkin ohuempi ja sileämpi. Kuvassa keskellä on näytteeksi kaksi nahkapalaa samasta vuodasta. Näistä paloista oikimmaisesta on kulmastaan käännetty esiin sen muokkaamaton, yhä nukkainen "lihapuoli" (jonka päällä kynän pää lepää). Vasemmasta ylöspäin on ensin veitsellä, sitten hiomalla ja lopuksi em. hartsilla hinkkaamalla ohennettu ja silotettu lihapuoli. Muokkamattomana tuo nahka on viitisen milliä paksua; valmiiksi muokattuna noin millistä. Ohuemmaksikin sen vielä saisi. Se on nyt valmista suikaloitavaksi halutun levyiksiksi ja muotoisiksi remmiaihioiksi. Remmien leikkuupinnatkin tapaan vahata, jottei niihin jää hapsuja tai muuta ryönää töjöttämään. Ovat siten myös helpommin tarkistattavissa suoriksi ja tasaleveiksi.

Kuvan keskiosassa olevat työkalut ovat alhaalta ylös hammastikku (liiman levittämiseen); metallinen kuvanveistokapula, mikä lie (jolla luonnostelen nahkaan leikkuulinjat); jo mainittu nahkapaskokynä; filmiveitsi, jolla leikkaan ja ohennan nahan (joskin jälkimmäistä varten vaihdan siihen kuvassa näkyvää lyhyemmän, käyremmän ja tylsemmän terän); kaliiperit, joilla tarkastan remmien, solkien, renkaiden jne. mittojen yhteneväisyyttä sekä pienoismallivarusteiden mittasuhteiden vastaavuutta oikeisiin varusteisiin; pyöreäkärkiset, karhennettupintaiset korupihdit, joilla on hyvä vääntää ja pidellä metalliosia; lättäpäiset korupihdit, joita käytän nakkisormieni yleisjatkeena ja joilla puristan liimattuja remmipintoja yhteen, kunnes kuivuvat (hemostaatit olisivat tosin kätevämmät, ne kun saisi lukkoon eikä tarvitsisi itse pusertaa pihtejä liiman kuivuessa); sekä lopuksi turhan järeät sivuleikkurit, joilla pätkin metalliosia. Astaloiden edessä makaa sekalaista varustetilpehööriä, kuten TWH-kuolainten kanget, muutama kenkä, yksinäinen jalustin, puolikuristava pyöröpanta sekä itse väännettyjä sekundasolkia. Kuvasta puuttuvat viivain, vääntöpihdit, tavan puukko sekä sakset.

Noilla ma pärjään jo hyvin - vain omien taitojen puute tulee tielle. Laita nääkin kuvaa omasta asevarastostasi ja kerro vähän työtavoistasi, jos suinkin - minua ainakin kiinnostaa!

En ma nyt sekundaroinasta tiedä, mutta onhan se hankala pysyä mittakaavassa ohentamatta nahkaa mitenkään. Kaliipereilla leikkiminen on toki jo vähän ylimääräistä - se on vaan minulle jäänyt kuvanveistopuolelta tavaksi: ennen kuin teet mitään, heiluta sen yllä kaliipereita. Nahan suikaloin teroitetulla skalpellilla, joskus käsivaralta, pidemmissä hihnoissa viivainta apuna käyttäen. Saksia ei minulla tule käytettyä juuri kuin kangashihnoihin; nahkaan niissä on liikaa vetoa teriensä väliin. Kynärei'itystä suosittelen lämpimästi. Ei siihen voimaa juuri kärsi käyttää, kun kynä hajoaa. Kopautan yleensä kynän päähän noiden isojen sivuleikkurieni keskiöllä vienosti ja nostan leikatun nahkapyörylän pois pyörittämällä kynää hieman.

Tämä jutustelu varmaankin kävisi parhaiten yleiseen varusteketjuun; mode voi nämäkin löpinät puolestani sinne siirtää, jos halua on. Eivät nuo minua kuitenkaan tässäkään langassa kaiherra. Siirryn takaisin tämän langan varsinaiseen aiheeseen esittelemällä muutaman hiljan valmiiksi saattamani kötöstyksen:



Schleich-kokoiset unkarilaissuitset kaulapannalla ja lassolla. Patinoitua nahkaa, teevärjättyä puuvillalankaa ja messinginväriset metalliosat. Soljet toimivat kaikkialla, paitsi ohjissa; perinteiset tuplakuolainrenkaat kiinnittyvät päitsiin sokalla. Kaulapannassa killuu kello. Tämänlaisia varusteita pitivät Unkarin karjanajajat (csikós) kiseillä, gidráneilla and nóniusz-hevosilla laukkoessaan. Yläkuvassa päitset näkyvät Schleichin hannoverorin ja Collectan amerikanravurin yllä - täällä ne ovat nähtävissä molemmista suunnista vain peitsarin ja vain hannoverilaisen päällä. Koko setti on myynnissä täällä.


Tällaiset 70-luvun retrosuitsetkin tuli tekaistua, mallina Neuvostoliiton valtionsiittoloiden ja virallisten kokeitten esityssuitset. Näissä on samaan tapaan suurehkot kuolainrenkaat, kumitutit ja siksak-nauhoitettu otsapanta. Ovat kaupan täällä.



Viimeisimmäksi jää Schleichin vanhalle vuohelle mitoittamani kello. Aavistuksen patinoitua nahkaa ja liukusolki. Kello on metallia, muttei kyllä soi. Tämäkin on kaupan täällä.